Alusvasara

Kantelemuseo Pelimannitalo Sisällysluettelo Yhdistys Yhteystiedot

 

Ylös

Kansanmusiikkiyhtye Alusvasara

Alusvasara-yhtyeessä soittaa ja laulaa nuoria kansanmusiikin taitajia. Taidokkaasta yhteissoitannasta parhaana todisteena lienee pelimanniyhtyeiden suomenmestaruus Sepän Soitossa vuonna 1995. Aiemmin Alusvasaralaiset ovat soittaneet ja laulaneet mm. Palokan Pikkupelimanneissa, Kamuissa, Sulka-yhtyeessä ja Natiaisissa. Soitinvalikoimaan kuuluvat viulut, alttoviulu, haitari, mandoliini, nokkahuilu ja harmoni. Lavalla saattaa nähdä myös erikoisempia soittimia, kuten puulusikat ja pyykkilauta. Monipuolinen, perinteitä kunnioittava ohjelmisto koostuu lähinnä suomalaisesta ja ruotsalaisesta kansanmusiikista alusvasaratyyliin sovitettuna ja esitettynä. Ohjelmistosta löytyy yhä enemmän myös täysin omaa, laadukasta alusvasaratuotantoa.

 Moni on kummastellut nimeä. Alusvasara on sepän käyttämä työkalu. Mutta nimellä on toinenkin merkitys: viulisti-Tiina opiskeli aikoinaan Latviassa ja pyysi ravintolassa ”Alus” – jolloin pöytään tuli olutta. Sanakirjasta löytyi merkitys sanalle ”vasara”, joka tarkoittaa ”kesä”. Nimi tarkoittaa siis olutkesää.

 Alusvasaraan kuuluvat:

Kirsi Hirvonen - alttoviulu, mandoliini, harmoni, laulu

Sanna Hirvonen – haitari, laulu

Tiina Kettu - viulu, lusikat, pyykkilauta, laulu

Sanna Lamberg - viulu, harmoni, laulu

Kirsi Parkkinen - harmoni, laulu

Birgit Vainio - viulu, nokkahuilu, laulu

 

 

Copyright © 2006 Jyväskylän seudun Kansanmusiikkiyhdistys
Muutettu: 01. syyskuuta 2009