Kari ja Tuula Dahlblom KIRJAN ESITTELY
VŠinŠmšnkatu 5 A 4 11.11.11
44100 €€NEKOSKI
Keski – Suomen
Kantele - Kari Dahlblom
24.11.2011 julkistetaan JyvŠskylŠssŠ kirja Keski-Suomen Kantele. Kirjassa paneudutaan soittimen historiaan ja kehitykseen seikkaperŠisesti. Sivuilta lšytyy mittava joukko kanteleita, soittajia, yhtyeitŠ, rakentajia, tutkijoita ja opettajia, jotka ovat vaikuttaneet tai vaikuttavat edelleen Keski-Suomen alueella. Lukijalle avautuu mahdollisuus tutustua Keski-Suomen kanteleen vahvoihin ja kantaviin juuriin sekŠ elinvoimaisiin, moneen suuntaan ulottuviin oksiin.
Havainnollisen esitystavan ja runsaan kuvituksen takia kirja soveltuu hyvin sekŠ oppikirjaksi ettŠ luettavaksi kaikille suomalaisesta kulttuurista ja sen historiasta kiinnostuneille. KŠden taitajille lšytyy kanteleen rakennepiirroksia.
Dahlblomin oma tutkimustyš kanteleen parissa on kestŠnyt lŠhes 40 vuotta, joista viimeiset kolme vuotta ovat olleet erityisen aktiivisia hŠnen JyvŠskylŠŠn perustamansa Suomen kantelemuseon myštŠ. TutkijayhteistyštŠ hŠn tekee mm. Kanteleen kielin – tutkijaryhmŠssŠ.
EtsiessŠni tiedonjyviŠ kanteleesta olen saanut samalla monipuolisen
kuvan omista juuristani, keskisuomalaisuudesta. Kanteleita on muillakin
kansoilla, mutta vain Suomessa on suomalaisia kanteleita ja Keski-Suomella on
oma maakuntakanteleensa.
Kari Dahlblom
Kirjan tiedot:
Koko: 210 x 222 mm
Laajuus: 300 sivua + kansi
PainomenetelmŠ: offset
Sidosasu: ommeltu, kovat kannet, 2,5 mm:n kansipahvi, pyšreŠ selkŠ, pŠŠnauhat
VŠrisyys: 4/4
Kuvia: yli 300 kpl
Julkaisija: Kari ja Tuula Dahlblom
Taitto: Ilari IkŠvalko ja Timo VŠŠnŠnen
Paino: SaarijŠrven Offset Oy
Keski-Suomen liitto on tukenut kirjan tekemistŠ.
Tiedustelut ja tilaukset:
Tuula Dahlblom
puh. 050 5517123